onsdag 27 februari 2013

Sömnbrist

Texten är kopierad från iltalehti.fi.
Till artikeln kommer du genom att klicka på den här länken.
Man får ju fråga sig vad fyra år av orolig sömn gör åt kroppen.

Jo viikonkin kestänyt univaje tuhoisa terveydelle

Tiistai 26.2.2013 klo 10.55
Katkonaiset yöunet voivat vaikuttaa jopa geeneihin.
Tutkijan mukaan uni on yksi tärkeimmistä terveyden tukipilareista.
Tutkijan mukaan uni on yksi tärkeimmistä terveyden tukipilareista.(COLOURBOX)
Unen laadulla on merkittävä vaikutus terveyteen. Useissa tutkimuksissa on jo todettu, että liian vähäiset yöunet aiheuttavat muun muassa ärtyisyyttä, makeanhimoa sekä tarvetta nauttia enemmän hiilihydraattipitoista ruokaa. Lisäksi uupumus näkyy esimerkiksi ihon harmautena.
Daily Mail kertoo, että tuoreen tutkimuksen mukaan jo yhden viikon kestänyt jatkuva univaje voi vaikuttaa jopa geenitasolla.
Surreyn yliopiston tutkimukseen osallistui 26 usein huonosti nukkuvaa testihenkilöä. Tutkijat analysoivat 40 tunnin valvomisen vaikutuksia aivoihin verrattuna kymmenen tunnin yöunien vaikutukseen. Tutkimuksessa selvisi, että univajeella oli vaikutusta yli 700 geeniin. Daily Mail kertoo, että univaje vaikutti muun muassa geeneihin, joilla on yhteyttä aineenvaihduntaan ja vastustuskykyyn.
Tutkimusta johtaneen professorin Derk-Jan Dijkin mukaan uni on yksi tärkeimpiä "terveyden tukipilareita", samoin kuin ravinto ja liikunta.
- Katkonaiset yöunet voivat johtaa erilaisiin terveysongelmiin.
Google-mainokset
VAASAN Lapin Rilla
- Rieska kuin Tortilla. Täytä ja herkuttele!
LapinRilla.fi
Tutkimuksissa on aiemmin todettu, että liian vähäinen nukkuminen voi johtaa myös ylipainon kehittymiseen sekä sydän- ja verisuonisairauksiin.
Tutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar